Milloin vastuurajan nostamisessa ei ole järkeä

Kuljetusyleissopimukset asettavat vastuurajat kilogrammaa, eivät lähetystä kohden. Siitä seuraa laskelma, joka tehdään harvoin ja joka joidenkin tavaroiden osalta sulkee koko ilmoitetun arvon aiheen.

Rajat

Tiekuljetuksessa CMR-yleissopimus asettaa 8,33 SDR puuttuvaa bruttopainokilogrammaa kohden. SDR on Kansainvälisen valuuttarahaston laskentayksikkö, jonka kurssi muuttuu päivittäin; käytännössä 8,33 SDR on noin kymmenen euroa.

Sana ”noin” ei ole tässä varovaisuutta kurssivaihtelun suhteen. CMR-yleissopimuksen 23 artiklan 7 kohta sanoo, että määrä muunnetaan tuomion päivänä tai osapuolten sopimana päivänä, ei lähetyksen tai laskun päivänä; rautateillä CIM:n 37 artiklan 1 kohta viittaa korvauksen maksupäivään ja -paikkaan. Euroina ilmaistu raja on siis aina suuntaa antava luku eikä määrä, joka todellisuudessa tulisi sovellettavaksi.

Lentokuljetuksessa Montrealin yleissopimuksen raja on huomattavasti korkeampi — sitä tarkistetaan määräajoin, joten voimassa oleva arvo on tarkistettava ajantasaisesta tekstistä.

Merikuljetuksessa Haag–Visbyn säännöt asettavat 666,67 SDR kollia kohden tai 2 SDR kilogrammaa kohden, näistä suuremman. Se on noin pari euroa kilogrammalta — selvästi alempi kuin tiekuljetuksessa.

Laskelma

Ottakaa tavaran arvo ja bruttopaino samasta lähetyksestä. Jakakaa.

Jos tulokseksi tulee esimerkiksi 1,80 EUR/kg, kun tiekuljetuksen raja on noin 10 EUR/kg, vastuuraja ei tule koskaan sovellettavaksi teidän tavaraanne. Rahdinkuljettaja, jos se on vastuussa, korvaa koko vahingon eikä pääse lähellekään rajaa.

Rajan nostaminen ei siis voi vaikuttaa mihinkään, ja siitä perittävä maksu on meno ilman tehtävää.

Miksi jaetaan eikä verrata kokonaissummia

Tässä on virhe, joka on helppo tehdä.

Intuitiivista on verrata kokonaisrajaa kokonaisarvoon: kaksikymmentä tonnia × kymmenen euroa on 200 000 EUR raja, ja tavara on 36 000 EUR arvoinen, joten raja on suurempi.

Tällainen laskelma antaa oikean vastauksen vain täyden menetyksen tapauksessa. Mutta rajaa sovelletaan kadonneen tavaran painoon: jos sata kilogrammaa on vahingoittunut, raja näille sadalle kilogrammalle on noin tuhat euroa. Jos nämä sata kilogrammaa olivat viidentuhannen arvoisia, raja tulee sovellettavaksi — vaikka kokonaissummat osoittivat toista.

Siksi oikea vertailu on aina arvo kilogrammaa kohden rajaan kilogrammaa kohden. Se ei riipu siitä, mikä osa tavarasta vahingoittuu.

Kenelle tämä on olennaista

Raskaalle ja halvalle tavaralle, jota kuljetetaan maanteitä: rakennusmateriaaleille, puulle, metallille, pakkauksille, lannoitteille, viljalle.

Ja merellä lähes ei lainkaan: siellä raja on matala, joten se voi tulla sovellettavaksi halvallekin tavaralle, ja ilmoitetun arvon maksulla on todellinen tehtävä.

Mitä tämä laskelma ei kerro

Se ei kerro, tarvitsetteko tavaravakuutusta. Se on täysin erillinen kysymys: vakuutus maksaa myös tapauksissa, joissa rahdinkuljettaja ei ole vastuussa, joten matala arvon ja painon suhde ei kumoa kattavuuden tarvetta.

Se kertoo vain yhden asian: että juuri tälle tavaralle vastuurajan nostaminen ei voi vaikuttaa mihinkään. Tarvitaanko muuta suojaa ja millaista — kysymys vakuutusmeklarillenne.

Ja vielä yksi käytännössä olennainen poikkeus: tämä laskelma koskee ilmoitetun arvon maksua, ei erityistä etua toimituksessa (CMR 26 art., CIM 35 art.). Jälkimmäinen kattaa myös viivästyksen, eikä yleissopimuksen kilogrammakohtainen raja sitä rajoita, joten sitä ei ole mihin verrata.